The Ghosts of Christmas Past

Kaasua, sanoi komisario Palmukin. Kaasua, good luck with that.

Kerron nyt muutaman tosiasian. Kun imelletetyn perunalaatikon ohjeessa lukee, että annetaan imeltyä lämpimässä paikassa vähintään kolme tuntia, mieluiten yön yli, ei lämpimällä paikalla sitten tarkoiteta mitään patterin vierusta. Ei, vaikka patteri olisi vedottomassa ja suorastaan kuumassa vaatehuoneessa ja kätevä tsi-emäntä olisi rakentanut pyyhkeistä lisälämmittimen. Kas, silloin on aamulla pilaantunutta perunaa kattilallinen. Söimme sitten jouluna 2010 Saarioisten perunalootaa.
Lämmin tarkoittaa siis 50-70 asteista lämpöä. Ne on ne amylaasit ja silleen nääs. Että jos on alle 50 astetta menee pilalle ja jos on yli 75 jauhot "palaa". Kas, kun eivät viitsineet sitä varsinaisesti ohjeeseen kirjoittaa.
Toinen tosiasia olisi sitten se, että meidän kaasu-uunissa on hieno säätönappula, voi kuulkaa säätää kahdeksaan eri lämpötilaan. Kokemus on osittanut, että ykkönen on noin 140 ja kasi 180, hyvänä päivänä ehkä 220 astetta. Että onnea tähän yhtälöön sitten vaan.

Eipä mitään, kyllähän minä yhden perunalaatikon imellytän. Se on paistinlasta uuniluukun väliin vaan ja ei kun valvomaan. Ne muuten suosittelee reseptin lukemista ennakkoon varmaan juurikin siksi, ettei sitä kymmenen aikaan illalla huomaisi, että vähintään kolme tuntia pitäisi sitten valvoa, mieluiten koko yö. Nukkuminen ja kaasu ei tuntunut kovinkaan turvalliselta, vaikka meidän liesi siis selvästi on enemmänkin sammuja kuin toimija. Mutta valvominen ja paistomittari kannattivat, hyvin imeltyi.

Ja mites sitten jouluaamun perinne, riisipuuro? Opittu oli viimevuotinen läksy tässäkin suhteessa. Pienimmänkin polttimen liekki pienimmällä tehollaan on liikaa. Sisäinen insinöörini ratkaisi pulman näinkin  paloturvallisesti: 

Vähänhän se keikkui, muttei palanut pohjaan. Että olipa ihan onnistunut joulu eväineen kaikkineen. Paitsi ruisleipä. Siitä en voikaan syyttää välineitä vaan jälleen kyvyttömyyttäni lukea ohjeita.

Välipalaksi askartelua

Keittiössä on ollut hiljaista, tai on yksi katastrofi päällä, mutten kykene sitä vielä käsittelemään, niin syvälle sydämeen sattuu. Joten kerronpa tässä kuinka meidän askartelut sujuivat.

Tänään päätimme lapsen kanssa askarrella heijastimia. Hän halusi tehdä kummeilleen heijastimet, piirsi itse vieläpä kaavan. Kaava etäisesti muistutti pingviiniä, oli oikein nätti. Leikattiin, liimattiin ja ommeltiin. En ehkä osannut ihan kopioida herkkiä piirrosjälkiä. Ja tulos oli tämä

No, ei se ihan pingviiniltä näytä.

Tämän lisäksi siis onnistuneesti tilasin vauvauinnin sukelluskuvia. Hiukan harmitti, kun huomaisin, ettei kyseessä ollut oma lapseni. Hyvät kuvat silti, ei siinä.

Pipariksihan se meni

Kas näin. Näin käy, kun luottaa siihen, että uuni paistaa, kun se on päälle laitettu. Mutta meidän kaasu-uunipa huolehtii hellästi, ettei unohdeta uunia päälle. Niinpä se usein sammahtelee itsekseen. Varsinkin, jos luukkua auotaan ja suljetaan. Ja jos kätevä emäntä unohtaa kuunnella sihinää ja tarkkailla palaako sininen liekki, käy helposti niin, että piparit menevät jälkilämmölle paistumaan. Siitähän seuraa kuvan mukaista jälkeä.

Mutta ei se mitään. Illalla tehdään sitten piparijätskiä.

Kerronpa teille kaasulieden vaaroista

Antaa mennä nyt, kun blogin perustin.

Meillähän on täällä idässä sellainen ihme kuin kaasuhella. Ei vitsit, on se näppärä. Tosi nopea, uuni tosin ihan susi. Ja riisipuuro palaa pohjaan, jos ei ole tarkkana. Kaasu kuuluu vuokraan, niin periaatteessa tämän vetoisan asunnon voisi vaikka lämmittää kuluitta vanhanlla opiskelija-asuntokikalla: uuni päälle ja luukku auki. No, mutta asiaan.

Tiedättekö, että kaasuhellassa on tosiaan tämä tulen elementti aina läsnä. Sitten tällaiset näppärät ja huolettomat kokkaajat ovat olevinaan kiireisiä ja iskevät kattiloitaan hitusen turhan isolle liekille. Silloin käy näin:

Sinne män hyvä kahva. Ostoslistalla siis muovittomia keittovälineitä tästä eteenpäin. Mutta eihän tämä riitä. Ei alkuunkaan. Aikanaanhan olen toki sulattanut pakasterasian kannen uunissa. Se pirulainen oli tarttunut uuninpellin pohjaan, enkä sitä huomannut. Ennen kuin tuoksusta. Ja viime viikolla se ah, niin muovinen tuoksu tuli jälleen ilahduttamaan minua. Pitkään etsin syyllistä, kunnes kattilan pohjasta napsahti magneettisanoja liedelle.

"Silloin kärähti, Annu taivasteli?" Mistäs sitä tietää.

Mitä tästä opimme? Että perinteinen liesi on avain paloturvalliseen keittiöön? No, ne, jotka muistavat episodin, johon liittyi sähköliesi, lainakissa ja palokunta tietävät paremmin.

Perusmenoa

No niin, kootaas sitten mokat Sannalle yhteen osoitteeseen. Täältä voi sitten käydä muistelemassa kuinka käy, jos ei lue reseptejä, soveltaa mutu-tuntumalla ja muutenkin vain mokailee keittiössä. Aloitetaan kemian opinnoilla.

Piti tehdä suklaafudgekakkua. Siihen tarvitaan maissisiirappia. Ei ihan helppo homma, mutta lopulta sitä löytyi Stockan herkusta. Vajaa litran pönikkä oli vähän paljon, kun tarve oli kolmelle ruokalusikalliselle. Vaan tv pelasti, Chuck's day off -ohjelmassa tehtiin Sponge toffeeta. Ihan mielettömän hauska kemiallinen leikki keittiössä. Tarvittiin:

2,5 dl sokeria
2,5 dl maissisiirappia
1 rkl vaniljaa
1 rkl ruokasoodaa

Sokeri, maissisiirappi ja vanilja piti keitellä 150 -asteiseksi, ottaa pois levyltä ja sekoittaa ruokasooda joukkoon. Tuloksena ruokasooda paisuttaa valmiiksi kuplaisan seoksen n. kolminkertaiseksi. Ja koko sörsseli voidellulle ja voidellulla leivinpaperilla vuoratulle vuoalle jäähtymään. Hulppean hauskaa.

Jos tätä intoutuu tekemään, on hyvä muistaa seuraava asia: leivinjauhe ei ole sama asia kuin ruokasooda. Leivinjauhetta käyttämällä saa aikaan tappavan aseen, ruokasoodalla rapeaa toffeeta. Pieni, mutta oleellinen ero.

Kuvista näkyy ero kohoamisessa sekä sokerin paahtoaste-erot. Eli ei myöskään kannata ensin paahtaa sokeria ja lisätä sitten maissisiirappia. Käypi niin, että sokeri paakkuuntuu ja helposti palaakin. Ja kas näin on käytetty puoli litraa maissisiirappia, tuloksena hiukan turhan paahtuneen makuista toffeeta. Mutta mitäs näistä, vähintään se tarvittava 3 rkl maissisiirappia jäi odottamaan suklaafudgekakkukokeilua.