Kerronpa teille kaasulieden vaaroista

Antaa mennä nyt, kun blogin perustin.

Meillähän on täällä idässä sellainen ihme kuin kaasuhella. Ei vitsit, on se näppärä. Tosi nopea, uuni tosin ihan susi. Ja riisipuuro palaa pohjaan, jos ei ole tarkkana. Kaasu kuuluu vuokraan, niin periaatteessa tämän vetoisan asunnon voisi vaikka lämmittää kuluitta vanhanlla opiskelija-asuntokikalla: uuni päälle ja luukku auki. No, mutta asiaan.

Tiedättekö, että kaasuhellassa on tosiaan tämä tulen elementti aina läsnä. Sitten tällaiset näppärät ja huolettomat kokkaajat ovat olevinaan kiireisiä ja iskevät kattiloitaan hitusen turhan isolle liekille. Silloin käy näin:

Sinne män hyvä kahva. Ostoslistalla siis muovittomia keittovälineitä tästä eteenpäin. Mutta eihän tämä riitä. Ei alkuunkaan. Aikanaanhan olen toki sulattanut pakasterasian kannen uunissa. Se pirulainen oli tarttunut uuninpellin pohjaan, enkä sitä huomannut. Ennen kuin tuoksusta. Ja viime viikolla se ah, niin muovinen tuoksu tuli jälleen ilahduttamaan minua. Pitkään etsin syyllistä, kunnes kattilan pohjasta napsahti magneettisanoja liedelle.

"Silloin kärähti, Annu taivasteli?" Mistäs sitä tietää.

Mitä tästä opimme? Että perinteinen liesi on avain paloturvalliseen keittiöön? No, ne, jotka muistavat episodin, johon liittyi sähköliesi, lainakissa ja palokunta tietävät paremmin.