Aallonharjalta päivää

Ei vitsit, mähän olen ollut edelläkävijä. Nyt on kuulemma ruokablogisteilla villitys esitellä mokia. Kuulostaako tutulta? Eikä siinä vielä kaikki, tässä kuva-arvoitus:

Sehän on tietenkin Anu Hopian kuvaus kermavaahdosta mansikoiden päällä. Ihan paras tarjouskirjalöytö:

Huomatkaa hintalappu. Mainio kirja, joka siis selittää keittiön epäonnistumiset kemiallisesti. Mahtavaa. Jokainen moka on siis vain mahdollisuus tehdä tiedettä.

Muutoin ei ole blogattavaa vieläkään. Ei tässä ole joutanut mokailemaan, on tullut tehtyä tuttua perushuttua. Mutta tulossa saattaa olla suuri pannacotta -vertailu. Ehkä jo tämän vuoden puolella.

Synttärileivonnat

Niin, tosiaan meillä vietettiin 1v juhlinnat. Leivinjauhe oli toki mystisesti kadonnut, onneksi Siwa on lauantaisinkin auki klo 23 saakka. Yöleivonnat saivat uutta menoa, kun kävi näin:

Höpsis, tuo kissanpennuista höpsöin, teki tuttavuutta kakkupohjan kanssa. Taisi olla mieluisa, olisi halunnut uusillekin versioille jättää jälkensä.

Cakepops -kokeilu päätty ikävästi. Jos sellaisia teette, en suosittele grillivarrastikkuja. Sen sijaan suosittelen murustamaan kakkutaikinan huolella. Ehkä jopa käyttämään koneellista murusteluvoimaa. Kökkö massa kelpaa vain kökköihin palleroihin. Suklaassa dippaaminenkin oli haastavaa, päädyimme lataamaan suklaan pursottimeen ja turauttamaan päälle. Ehkä ensi kerralla mikrotan suosiolla suklaan, kaasuliedellä vesihauteessa sulatettu jysähti nopeasti, ilmeisesti kuumuudesta kärsien. Näistä pitää kesän aikana ottaa revanssi. Lupaan kuvamateriaalia.

Näppärille jäätelöntekijöille vihjeenä, että jäätelömassan teosta ylimääräisenä jäävistä valkuaisista kannattaa luonnollisesti tehdä marenkeja, jotka sitten herkutellaan jäätelön kanssa. Nam.

Mokablogiin kuuluu varmasti raportoida, että aioin harrastaa urheilua, jonka johdosta sain fasettilukon. Tilanne ei ehkä olisi ollut niin nolo, mikäli se ei olisi edellyttänyt ohjaajaa nostamaan minua pelastusliiveistä pois kajakista. Seuraava yritys heinäkuussa. Lievä rimakauhu syntyi, mutta jos tällä kertaa saisi edes melan veteen.

Eksyitkö? Olen pahoillani!

Ihmeellisiä asioita blogger kertoo. Useampikin ihmisraukka on pahaa aavistamatta googlettanut silikonisiivilää ja päätynyt tänne. Olen ihan suunnattoman pahoillani, pitäisi silikonisiivilöistä olla enemmän tietoa internetin ihmeellisessä maailmassa. Ehkä jatkossa harkitsen vastaavanlaisten termien tahallista väärinkirjoitusta? Ei tänne pitäisi kenenkään viattoman sielun joutua ihan vilpittömän tiedonhaun tuloksena.

Mutta niille, jotka täällä jostain syystä ihan tarkoituksella käyvät kerrottakoon, että luulisi viikonloppuna jyrähtävän. Meillä juhlitaan ja vaikka olen törkeästi kopioinut lasten pikkuserkun synttäreiltä ihanan jäätelöbaari-teeman, on kunnianhimoisia leivonnaisia suunnitelmissa. Kamera on latauksessa ja lauantaina leivotaan. Stay tuned.
No, kännykällähän mä ne kuitenkin kuvaan, ketä tässä yritetään huijata.

Pyykkärimuija

Jostain syystä on tullut viime aikoina perehdyttyä pyykinpesun ihmeelliseen maailmaan. Tieteen nimissä tuhlasin (no, en minä, mutta saman talouden rahoista maksettiin) Verkkokaupassa ihmeelliseen vihreeseen palloon. Tällaiseen:

 

Mikäs siinä, että ionit sitten pehmentäisi veden (muistakaa, älkää koskaan käyttäkö zeoliittipitoisia aineita!) ja siinä sitten tulisi puhdasta. Ihan varma en ole, että mikä on sitten se mekanismi, joka kannattelee likaa, ettei se heti uudestaan tartu vaatteeseen, mutta eihän sitä kaikkea tarvitse tietää. Voi iloita korealaisesta helisevästä muovipallosta. Keramiikkapalloja ja magneetteja siinä ainakin oli.

No, tieteen nimissä sitten pesin sillä pyykkiä. Ja voi vitsit, mustikkatahroja lukuunottamatta puhdasta tuli. Vaikkakin kahden pienen lapsen perheessä pyykki yleensä on oikeasti likaista, jäin miettimään, että ehkä kyse oli siitä, että pyykki oli siinä määrin puhdasta, että pelkkä vesipesukin olisi tepsinyt. Niinpä otettiin kovat aseet käyttöön ja pesin vaippapyykin pelkällä muovipallolla. Ja tittidii, yllättävän hyvin pallo pärjäsi, vaikka ohjeessa kehoitettiinkin hyvin likaisen pyykin kanssa käyttämään hiukan pesuainetta.

Niin tai näin, ihan vinkeä ja mitäpä sitä ei tieteen nimissä hömppäilisi. En osaa arvioida muovisen palleron ekologisuutta, liekö sitten yhtään parempi valinta kuin suomalainen ekopesuaine tai vaikka pesupähkinät. Mutta ihan hauska oli huomata, että ilman pesuainettakin tulee puhdasta, varsinkin, kun pinkki tahranpoistaja mainostaa, että sitä pitäisi livauttaa jokaiseen pesukoneelliseen, ihan vaan varmuuden vuoksi. Miksihän niiden mittalusikka muuten on niin suuri, että suurinkin annosteluohjeistus on puoli mittaa..? Nerokasta menekinedistämistä?

Munkit kävi

Me shoppailtiin lapsimessuilla. Ostin donitsikoneen, kun oli vappu tulossa ja silleen. Semmonen pieni rimpula se oli, mukana tuli myyjän mukaan tosi hyvä ohjekin. Sellainen leivinjauhe pikamunkki-hässäkkä, että ei tartte malttamattoman munkinpaistajan olla hiiva-kärsivällinen.

No, koska kone oli niin kiva, tarvittiin ekaan satsiin yllättäen kolme aikuista ja kaksi lasta. Itse olin koneenkäyttäjä. Niin ja tein lasten kanssa taikinan. Ikävä kyllä mun lukutaidottomuus (desi ja ruokalusikka ovat yllättäen vähän erikokoiset) ei ollut lasten syytä, mutta taikinan lievä outous yritettiin paikata lisäjauholla ja maidolla.

Paistaminen oli lystiä. Yksi pursotteli taikinaa kattilaan, toinen käänteli ja nosteli munkkeja syömäpuikoilla ja kolmas vastasi sokeroinnista. Siinä oli tiimihenki korkealla. Lastenhoitonakin saanut oli tietysti kateellinen meidän supertiimille.

Aivan mahtavan vinkeä laite, varmasti parempiakin markkinoilla on, mutta hintaansa nähden hupaisa. Vaikka aaton taikina olikin vähän improvisoitu, saatiin siitä nättejä pikkumunkkeja.

Laite siis tursottaa taikinaa, kun painaa kahvasta. Taikina tulee donitsin muotoisena ja leikkantuu irti, kun painamisen lopettaa. Taikinan koostumus on siis aika oleellinen juttu, täydellinen koostumus on vielä selvittämättä.

 Huomatkaa testimunkkipallura.
 

Syy tähän tuskin oli koneessa, ehkä käyttäjässä kuitenkin. Ja hei, sydänmunkki!

Ja valmis keko, josta löytyi myös jalallinen munkki ja ikuisuusmunkki. Nam nam, hyviä olivat. Paitsi toi yksi, se oli vähän palanut.

 Vaan ehkä ensi kerralla peljaan sen hiivataikinan kanssa. Kyllä nämä kaikille maistuivat, mutta musta jotain jäi puuttumaan.

Ai missä se moka ja hauska osuus oli? No joo, nyt ei sellaista ollut. Sori. Tai jos on välineurheilija, kuten minä, se hauska osuus oli munkkikone.

Eikä tässä vielä kaikki, järkytän maailmaanne ja kerron, että seuraava bloggaus onkin pyykinpesuaiheinen. Eikä siinä välttämättä ole mokaa. Sitä seuraava kirjoitelma on kyllä sitten varmasti mokasta, lupaan. On taas synttärileivonnatkin tulossa, joten eiköhän tässä materiaalia saada. Cake popsit nimittäin houkuttaisivat.

Aikamoinen misu

Sanovat, että toisinaan lemmikit ja omistajansa alkavat muistuttaa toisiaan. Haluan tietenkin ajatella tämän niin, että olen nyt sitten vallaton kissanainen. Katsokaas, kun meille kotiutui tuo pentukissa. Ei muistettu enää miten hömelöitä nuo elukkavauvat voivat olla. Mutta voivathan ne. Jotenkin kuitenkin tunnistan näissä tempauksissa hengenheimolaiseni.

  Kahotkaas, kun ostin tulppaaneja. Oli muuten kivoja, ostin kahta väriä, toisissa kasvoi varsi, toisissa kukka. Hienolta näytti, just siltä, että Annun kukka-asetelmahan se siinä. No, mitäs pienistä. Sitten katselin, että jopa on raukat kärsineen näköisiä.

Kas vain, raadellut kukinnot.



Eikä muuten ole ainoa raadeltu asia. Sinne män Tarjoustalon superhalpa vahakangaspöytäliina. Hyvin palveli.

Piste keraamiselle pinnoitteelle

Puhdistui nimittäin huuhtelemalla. Ja pelkäsin, että tuntia aiemmin kiehumaan laitetut, nyt jo kuorineen paistetut kananmunat olisivat saaneet vahingon siihen mittoihin, että kasariostokset olisivat edessä. Mutta ei, hyvin kesti. Keitetyt munat jäivät kyllä syömättä, jännästi oli palanut sisältäkin, muutoin keittynyt keltaiseksi.
Tällaista se on, kun on itse vähän kipeänä, vauva kuumeilee ja vanhempikin mukula pitäisi saada ihmisten aikaan nukkumaan. Tuollaiset pikkujutut kuin äidin iltapala unohtuu.

Kehittyneet keittiötaidot

...ko ovat olleet syynä blogihiljaisuuteen? No eivät tietenkään. Kyllä 3v synttäreillä oli tulipalovaara, kun joku unohti, että sähkölevy ei ihan yhtä nopsaan jäähdy kuin kaasuversio ja iski karjalanpiirakat leivinpapereineen siihen. Pohti vielä hetken, että kumma tuoksu.
Muutoin on vaan ollut niin kamala kiirus, että turvallisempi puolisko on hoitanut keittiöhommat.

Jotta pysyisi muistissa, että millainen sählä sitä ihminen voi ollakaan, kerron pari opettavaista tarinaa keittiön ulkopuolelta. Jos pesukone vilkuttaa CL -ilmoitusta, kyseessä on lapsilukko. Toimii myös aikuisiin naisiin ja saa heidät tyhjentelemään nukkasihtejä sun muuta.
Lisäksi on mahdollista aiheuttaa itselleen vamma lyijytäytekynällä. Kasvoihin toki. Kesken luennon. Sillä saa kivasti huomiota ja jos joku ei vielä tunnistanut, niin kyllä se verinen naarmu, joka pari viikkoa naamassa heloittaa, muistuttaa kyllä kenen kanssa ollaan tekemisissä.
Että sellaista.

Naisen parhaat ystävät

No ei nyt sentään. Mutta äärettömän hyödylliset kaverit. Erityisesti mokailevalle laiskimukselle. Kas tässä he ovat

Etikka ja sooda. Mitäpä ne eivät hoitaisi. Likainen kahvinkeitin, törkyinen tiskipöytä, pyykinhuuhtelu, ummehtunut matto... Kaikki hoituu.

Nyt pääsin sitten (jostain kumman syystä) testaamaan kuulemaani vinkkiä kodin putkimiehen korvaajasta. Ruokasoodaa tukkeutuneeseen lavuaariin, etikkaa perään ja voila! Niin pulpauttivat kaverukset vanhat synnit ylös, ulos ja nähtäväksi. Kyllä kelpaa. Ja luonto sekä putkisto kiittävät ystävällisemmästä vaihtoehdosta.

Syrjähyppy

Sillä lailla on hassusti käynyt, että on syttynyt intohimo lastenvaatteiden ompeluun. Tunnetusti en omaa esteettistä silmää, olen vähän laiska ja projektit jäävät levälleen. Mutta nyt on ihan käyttökelpoista tavaraa syntynyt. Outoa.

Mutta jottei nyt ihan pröystäilyksi menisi, niin katsellaas kuvia siitä, kuinka käy, kun iiiihan nopeesti, nyt äkkiä, pari minsaa vielä -tunnelmissa tekee resorikanttauksia (eikä edes jaksa etsi oikean väristä lankaa, mutta se nyt on pikkujuttuja). 

Kaksi hihaa. Molemmat ommeltu kieroon. Mutta siis missä se toisen resori on? Joo-o. Ne olis kässänopettajien sivuainekokeet muutaman kuukauden päästä. Pitäisköhän hakea? :D

Oops, I did it again

Palataan ajassa taakse päin. Vuoteen 2009, tarkemmin sen vuoden syksyyn. Sillon ehtoisa emäntä oli hieromassa tuttavuutta uuden keittiön kanssa. Kätevänä perheenäitinä hän siinä sitten jätti kukkakaalit ja porkkanat höyrystymään (koska silleen vitamiinit säilyy ja ruoka on siis superterveellistä, ju nou) vauvalleen. Koska ko. jälkikasvu oli nukkumassa, lady sammutti hellan ja jätti kattilan odottelemaan juniorin heräämistä.
Ainoa vaan, että tosiaan käänsi hän sitten nappulaa väärään suuntaan ja kattila jäi sille pienimmälle liekille porisemaan. Aika pitkäksi aikaa.

Sitä luulisi, ettei tuollaista mokaa toiste kävisi. No, suoranaisesti ei käynytkään. Nyt kävi niin, että oli hivenen liian iso liekki ja liian vähän vettä. Tästä seurasi kuvatunlainen herkkuateria, jota perillinen nro 2 ei päässyt jostain syystä testaamaan..

Mutta vanhalla mokailijan kokemuksella sitä ei  jäädä karsinogeenejä suremaan, huutelin kattilan, iskin takaisin liedelle ja vein pesueen ulkoilemaan. 
Ja tässä kohtaa tuli siis se virheen toisto. Ei ollut sammutettu se liekki ei. Se oli pienellä. Siellä siis silikonisiivilä ja kasari lämpenivät toisilleen. Onni onnettomuudessa heillä oli vettä seuranaan, tällä kertaa enemmän kuin liian vähän.

Joten hellät jäähyväiset luottokasarilleni. Monet hyvät puurot keitettiin yhdessä. Monet huonotkin, mutta pääsääntöisesti hyvin meillä meni. Ja siivilä... No, sun tilalle ostettiin toinen jo viime vuonna, joten moro.