Me shoppailtiin lapsimessuilla. Ostin donitsikoneen, kun oli vappu tulossa ja silleen. Semmonen pieni rimpula se oli, mukana tuli myyjän mukaan tosi hyvä ohjekin. Sellainen leivinjauhe pikamunkki-hässäkkä, että ei tartte malttamattoman munkinpaistajan olla hiiva-kärsivällinen.
No, koska kone oli niin kiva, tarvittiin ekaan satsiin yllättäen kolme aikuista ja kaksi lasta. Itse olin koneenkäyttäjä. Niin ja tein lasten kanssa taikinan. Ikävä kyllä mun lukutaidottomuus (desi ja ruokalusikka ovat yllättäen vähän erikokoiset) ei ollut lasten syytä, mutta taikinan lievä outous yritettiin paikata lisäjauholla ja maidolla.
Paistaminen oli lystiä. Yksi pursotteli taikinaa kattilaan, toinen käänteli ja nosteli munkkeja syömäpuikoilla ja kolmas vastasi sokeroinnista. Siinä oli tiimihenki korkealla. Lastenhoitonakin saanut oli tietysti kateellinen meidän supertiimille.
Aivan mahtavan vinkeä laite, varmasti parempiakin markkinoilla on, mutta hintaansa nähden hupaisa. Vaikka aaton taikina olikin vähän improvisoitu, saatiin siitä nättejä pikkumunkkeja.
Laite siis tursottaa taikinaa, kun painaa kahvasta. Taikina tulee donitsin muotoisena ja leikkantuu irti, kun painamisen lopettaa. Taikinan koostumus on siis aika oleellinen juttu, täydellinen koostumus on vielä selvittämättä.
Huomatkaa testimunkkipallura.
Syy tähän tuskin oli koneessa, ehkä käyttäjässä kuitenkin. Ja hei, sydänmunkki!
Ai missä se moka ja hauska osuus oli? No joo, nyt ei sellaista ollut. Sori. Tai jos on välineurheilija, kuten minä, se hauska osuus oli munkkikone.
Eikä tässä vielä kaikki, järkytän maailmaanne ja kerron, että seuraava bloggaus onkin pyykinpesuaiheinen. Eikä siinä välttämättä ole mokaa. Sitä seuraava kirjoitelma on kyllä sitten varmasti mokasta, lupaan. On taas synttärileivonnatkin tulossa, joten eiköhän tässä materiaalia saada. Cake popsit nimittäin houkuttaisivat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti